Myöhästyneistä lainoista peritään palveluhinnaston mukainen myöhästymismaksu.
Lainauskieltoon joutuu, kun maksujen määrä on 10 € tai enemmän. Lainauskiellossa oleva asiakas ei voi lainata, varata eikä uusia lainoja. Lainauskielto poistuu, kun maksut maksetaan kokonaan tai lyhennetään alle lainakieltorajan.
Enimmäismyöhästymismaksu on 10 euroa/laina. Lyhytlainoissa enimmäismyöhästymismaksu on 12 euroa/laina.
Tritonian korkeakoulujen henkilökunnalle ei kerry päiväkohtaisia myöhästymismaksuja, mutta palauttamattomasta lainasta lähetetään lasku ja lainauskielto astuu voimaan.
Kirjat katsotaan asiakkaalta kadonneiksi*, mikäli ne ovat palauttamatta vielä 50 päivää eräpäivän jälkeen. Mikäli lainaa ei palauteta palautuskehotuksista ja laskuvaroituksesta huolimatta, kirjasto lähettää asiakkaalle laskun korvattavasta aineistosta (vähintään 80 €/kirja). Laskun lähettämisen jälkeen aineisto siirtyy asiakkaan omaisuudeksi eikä sitä voi enää palauttaa kirjastoon. Ks. palveluhinnasto.
*Sopimuksesta kirjan voi korvata tuomalla tilalle uuden kappaleen. Ota yhteyttä loans@uwasa.fi
Perimämme maksut perustuvat yliopistolakiin (558/2009), valtion maksuperustelakiin (150/1992) ja Valtioneuvoston asetukseen (1082/2009) yliopistojen toiminnasta perittävistä maksuista sekä lakiin 513/1999 saatavien perinnästä.
Maksaminen
Myöhästymismaksut voi maksaa verkkomaksuina Tritonian Finnassa. Kirjastossa voit maksaa kortilla. Enimmäismaksu on 100 euroa kerralta.
Verkkomaksu Tritonian Finnassa
Voit maksaa verkossa Tritonian Finnassa kotimaisten verkkopankkien kautta ja maksukortilla. Netissä voit maksaa myöhästymismaksuja palautetuista tai uusituista lainoista.
Kun maksat verkossa, koko summa on maksettava kerralla.
Ohjeet:
Maksunvälittäjä
Maksunvälityspalvelun suorittaa välittäjänä toimiva Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy tiliotteessa tai korttilaskussa vastaanottajana ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:lla on maksulaitostoimilupa.
Paytrail Oyj, Y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puh: 0207 181830
www.paytrail.com