Vuosi 2023 oli tiedekirjasto Tritonian ensimmäinen kokonainen toimintavuosi uudistetussa valoisassa ja modernissa kirjastorakennuksessa Wolffintie 34:ssä. Kirjaston sijainti keskellä Palosaaren kampusta vakiinnutti kirjaston entistä lähemmäksi myös VAMKia ja Noviaa. Vuoden aikana tiloja vielä viimeisteltiin, hankittiin mm. Lisää kaarevia näyttöjä opiskeilijoiden toiveesta ja syksyllä kirjaston kulkuavainkäytäntöjä muokattiin siten, että kirjasto oli opiskelijoiden käytettävissä kulkuavaimella joka päivä klo 6–24. Kampuksen remontti jatkui muiden rakennusten osalta, mikä näkyi kirjastossa tilojen korkena käyttöasteena ja opiskelijoiden työskentelytilojen suurena kysyntänä. Avoimen tieteen ja TKI:n palvelujen kehittäminen tiivistyi korkeakoulujen kanssa erityisesti julkaisu- ja datanhallinnan palvelujen osalta ja työ jatkuu.
ChatGPT ja muut tekoälysovellukset saivat paljon huomiota korkeakouluissa ja niiden käyttöä pohdittiin myös kirjastossa tietoaineistojen käyttöehtojen ja tiedonhaun näkökulmasta. Kirjastolaiset osallistuivat myös aiheeseen liittyviin koulutuksiin.
Kirjaston henkilökunta oli aktiivisesti mukana Vaasan yliopiston strategiaprosessissa yhdessä muiden yliopiston erillis- ja palveluyksiköiden kanssa. Laadimme kirjastolle uuden strategian, joka sisältää myös palveluroolimme kolmelle korkeakoululle. Kaikkien sopimuskorkeakoulujemme tulevaisuuden tavoitteet ovat samansuuntaiset: niissä tähdätään erityisesti kv-opiskelijoiden lukumäärän kasvattamiseen. Tavoitteena oleva voimakas opiskelijamäärien kasvu edellyttää kirjastopalveluilta jatkuvaa kehittämistä ja myös digitalisaation täyttä hyödyntämistä. Loppuvuodesta pohdimmekin, miten vastaamme parhaiten tulevaisuuden haasteisiin. Tunnistimme erityisesti teknologisen osaamisen vahvistamisen tarpeen ja otimme sen lisäämisen tulevaisuuden tavoitteeksi.
Ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi kirjaston uudessa tilassa näytti, että kirjaston suunnitellut toiminnot, palvelut ja tilat toimivat erittäin hyvin. Kuunnettiin herkästi opiskelijoiden ja kehysorganisaatioiden näkemyksiä ja toiveita. Lisättiin opiskelijoiden pyynnöstä kaarevien näyttöjen määrää kirjaston hiljaisessa lukusalissa. Kesällä supistettiin kulkuavaimilla tapahtuva kirjaston käyttö aukioloaikojen ulkopuolella niin, että opiskelijoiden turvallisuus ja tilojen väärinkäyttömahdollisuudet vähenivät.
Tritonian Finna-näkymät uusittiin kesällä 2023. Otettiin käyttöön uusi kirjastoaineistojen ja artikkelihaun yhdistetty haku ja luovuttiin erillisistä hakuvälilehdistä. Samalla päivitettiin korkeakoulujemme Finna-näkymien ulkoasua ja luovuttiin Tritonian yhteisestä näkymästä.
Tritonia Allegro Pietarsaaressa palveli sovitulla toimintamallilla Yrkeshögskolan Novian ja Centria-ammattikorkeakoulun yhteisenä kirjastona. Allegron itsepalvelulainausautomaatti ja kuittitulostin uusittiin marraskuussa. Koulutukset Novian opiskelijoille hoidettiin Vaasasta. Allegro täytti kymmenen vuotta.
Vuonna 2023 uusittiin Tritonian kokoelmaperiaatteet, joissa selkeytettiin kokoelmien roolia ja hankinnan periaatteita uudessa kirjastossa.
Aineistot hankitaan edelleen ensisijaisesti digitaalisessa muodossa. Hankinnat tehdään keskitetysti kansallisen FinELib-konsortion kautta tai suorina tilauksina kustantajilta ja välittäjiltä. Lisenssisopimukset ovat organisaatiokohtaisia, joten Tritonian korkeakoulujen e-aineistojen kokoelmat ovat keskenään erilaiset. Lisensoidut verkkoaineistot ovat käytettävissä sopimuksen tehneen korkeakoulun verkossa sekä pääosin myös paikalliskäyttönä Tritonian tiloissa sopimusehtojen mukaisesti.
Vuoden 2023 aikana Tritonian korkeakoulujen digitaalisten aineistojen tarjonta täydentyi muutamilla uusilla tilauksilla: esimerkiksi Vaasan yliopisto siirtyi käyttämään sähköisiä standardeja SFS Online -palvelun kautta, otti käyttöön SAGE Catalyst e-kirjapaketin sekä laajensi e-lehtivalikoimaansa EBSCOn Business Source Ultimate -tietokannan sisällöillä. Vaasan ammattikorkeakoulu ja Vaasan yliopisto liittyivät mukaan myös Tutkain-sopimuksen jatkokaudelle. Sopimus antaa korkeakoulujen henkilökunnalle ja opiskelijoille mahdollisuuden hyödyntää tutkimuskäytössä Kansalliskirjaston digitoimien kotimaisten sanoma- ja aikakauslehtien vuosina 1930–2021 julkaistuja vuosikertoja. Digitaalisten aineistojen määrä jatkoi kasvuaan myös jo pidempään käytössä olleiden aineistojen myötä – esimerkiksi useimpien e-kirjapakettien sisältö päivittyy jatkuvasti uusilla nimekkeillä.
Vuonna 2023 koekäytettiin sekä tietoaineistoja että niiden löydettävyyttä helpottavia palveluja. Aineistojen käytön tueksi järjestettiin joko kirjaston omia tai palveluntarjoajien koulutustilaisuuksia sekä lisättiin digitaalisista aineistoista kertovia tiedotteita ja opasteita kirjastotiloihin. E-kirjojen hankintaa monipuolistettiin loppuvuoden aikana lisäämällä käyttöön asiakaslähtöisiä hankintamalleja.
Tritonia vastaa korkeakoulujen tieteellisen tiedonhankinnan opetuksesta ja ohjauksesta. Vuonna 2023 tiedonhankinnan opetusta jatkettiin sekä kasvokkain että etänä. Myös tiedonhaun ohjaukset pidettiin sekä lähi- että etätapaamisina.
Tavoite tieteellisen tiedonhankinnan opetuksessa ja ohjauksessa on edistää opiskelijoiden digitaalista osaamista, informaatiolukutaitoa ja lähdekritiikkiä, jotka vahvasti tukevat opiskeluja ja myöhemmin työelämässä toimimista.
Tritonia tukee korkeakouluopiskelua kaikissa opiskeluvaiheissa (perus-, aine- ja jatko-opinnot) joko itsenäisinä tiedonhaun kursseina, integroituna muuhun opetukseen tai omina luentoina. Tiedonhaun opetuksen rinnalla kirjasto antaa tiedonhaun ohjausta ja tutkimustaitojen tukea esimerkiksi chat- ja tikettipalvelun kautta. Kirjaston kursseille osallistui vuoden 2023 aikana 5566 opiskelijaa, mikä on hieman enemmän kuin viime vuonna. Lisäksi opiskelijoiden opinnäytetyöprosessia tuettiin opinnäytetyöpajoilla sekä Vaasan yliopistolla että Vaasan ammattikorkeakoululla.
Kirjasto vastaa myös Vaasan yliopiston Tutkijakoulun Open Science -kurssista, joka on osa TOFO4064 Tutkijan työ ja taidot -kokonaisuutta (4 op). Kurssilla opetetaan avoimen tieteen tärkeyttä tutkimuksessa.
Novian opiskelijoille Vaasassa ja Pietarsaaressa järjestettiin räätälöityä tiedonhankinnan opetusta ruotsiksi ja englanniksi opintojen eri vaiheissa yhteistyössä koulutusten kanssa. Opetuksen laajuus vaihtelee kurssisuunnitelmien ja tarpeiden mukaan. Luentoja järjestettiin myös avoimen ammattikorkeakoulun kursseilla.
Henkilöstön lyhytkursseja toteutettiin pääasiassa etäkoulutuksena. Kirjasto järjesti koulutuksia muun muassa avoimesta tieteestä, datanhallinnasta, DMPTuuli-työkalun käytöstä, datan avoimuudesta ja avointen aineistojen uudelleenkäytöstä, viitteidenhallintaohjelmista, e-aineistojen käytöstä, Finna- hakupalvelusta sekä Justus-julkaisutietojen tallennuspalvelusta. Kirjasto järjesti lokakuun Open Access Week –teemaviikon aikana lyhytkurssia avoimen julkaisemisen ja avointen oppimateriaalien ja avoimen datan aihepiireistä.
Tritonian vastuualueisiin kuuluu aktiivinen rooli korkeakoulujemme julkaisu- ja julkaisuarkistopalveluissa sekä tutkimuksen tukipalveluissa. Tritonia osallistuu näiden palveluiden kehittämiseen ja tarjoaa asiantuntemustaan tutkimusyhteisön tueksi. Julkaisupalvelumme on suunniteltu vastaamaan korkeakoulujemme tarpeita, ja niiden laajuus ja sisältö määräytyvät sekä korkeakoulujen tarpeiden mukaan että mistä on sovittu yhteisessä palvelusopimuksessa.
Avoimen tieteen ja tutkimuksen kentän nopea kehitys on jatkunut ja kirjastolla on aktiivinen rooli avoimuuden edistämisessä korkeakouluissamme. Kirjaston johtaja toimi Vaasan yliopiston avoimen tieteen ohjausryhmän puheenjohtajana. Kirjaston asiantuntijat osallistuivat VAMKin julkaisutoimikunnan sekä VAMKin avoimen tieteen ja tutkimuksen (ATT) työryhmän työskentelyyn. Vuoden 2023 aikana kehitystarpeissa korostuivat esimerkiksi oppimateriaalien ja opinnäytetöiden avoimuuden teemat, joiden edistämisessä kirjastolla on ollut iso rooli. Kirjasto seuraa avoimen tieteen kehitystä osallistumalla kansallisiin työryhmiin muun muassa julkaisujen, datan ja oppimisen avoimuuteen liittyen. Kirjastolla oli edustajat myös mm. DMPTuuli-konsortion kokouksissa ja tapahtumissa sekä Julkaisuarkistopalveluiden ja Finn-ARMAn datakoulutusten asiantuntijaryhmän toiminnassa.
Datanhallinnan palveluiden kehittämistä on jatkettu Vaasan yliopiston osalta yhteistyössä tutkimuksen palveluiden ja tietohallinnon kanssa ja Vaasan ammattikorkeakoulun osalta ATT-ryhmän kautta. Alkuvuodesta Vaasan yliopistolla 2023 toteutettiin datakartoitus, jossa kerättiin tietoa olemassa olevista aineistoista sekä palvelutarpeista. Sen seurauksena mm. tutkimusryhmille alettiin järjestämään kohdennettua täsmäkoulutusta ja tutkimuksen palveluista laadittiin tutkimushankkeen elinkaaren vaiheisiin palveluopas. Kaikkien korkeakoulujen tutkijoille on tarjottu tukea heidän datanhallinta-asioissaan esimerkiksi DMP-ohjauksen muodossa ja myös tutkimusinfrastruktuurien datanhallintaan on kiinnitetty entistä enemmän huomiota.
Vuonna 2023 Vaasan yliopiston Osuva-julkaisuarkistoon tallennettiin 476 kandidaatintutkielmaa, 556 pro gradu -tutkielmaa ja diplomityötä, joista 491 kappaletta avoimesti saatavilla olevaan kokoelmaan. Väitöskirjoja julkaistiin sähköisenä Osuvassa 27 kappaletta. Haka-kirjautumisen muuttuminen aiheutti lisäohjauksen tarvetta.
Vaasan yliopiston naulaustaulu siirrettiin kampusuudistuksen takia tilapäisesti Tritoniaan.
Vaasan yliopiston julkaisutoimintaa kehitettiin vuonna 2023. Opiskelijoille suunnatuista julkaisuista tuotettiin Tritoniassa perinteisen PDF-tiedoston lisäksi myös EPUB-muotoinen julkaisu. Näitä sähkökirjoja olivat hallinnon ja viestinnän alojen pääsykoemateriaalit Julkinen toiminta murroksessa: Tampereen ja Vaasan yliopistojen hallintotieteiden valintakoeteos 2023 ja Digitalisoituva viestintä muuttuvassa maailmassa sekä Osuvan kaikkien aikojen luetuimman julkaisun uudistettu painos Mikä kirjallisuuskatsaus? Johdatus kirjallisuuskatsauksen tyyppeihin ja joihinkin hallintotieteellisiin sovelluksiin.
Yhteensä julkaisupalveluissa taitettiin Vaasan yliopistolle 38 julkaisua, joista edellä mainittujen väitöskirjojen ja opiskelijoille suunnattujen julkaisujen lisäksi oli yksi juhlakirja sekä 7 muuta raporttia.
Vaasan ammattikorkeakoululle taitettiin kolme Theseuksessa ilmestynyttä julkaisua ja 183 lyhyempää Energiaa-lehdessä ilmestynyttä blogi- tai artikkelitekstiä.
Vuosien 2010–2023 julkaisujen ajantasaista ja takautuvaa rinnakkaistallennusta Osuvaan jatkettiin. Rinnakkaistallennuksia tehtiin 581 kappaletta, joista artikkeleita oli 577 ja kirjoja 4.
FinELibin kautta solmitut tiedelehtisopimukset sisältävät nykyisin Open Access –etuja, joita kirjastossa hallinnoitiin ja tarjottiin neuvontaa ja opastusta APC- ja BPC-maksuista korkeakoulujen henkilökunnalle.
Vaasan yliopiston Tutkimuksen palvelujen ja kirjaston yhteistyö jatkui SoleCRIS+ -tutkimustietojärjestelmän käyttöönotossa, ylläpidossa ja kehittämisessä.
Vaasan ammattikorkeakoulussa julkaisutietojen ilmoittaminen ja julkaisutiedonkeruuprosessi tapahtuu Justus -julkaisutietojen tallennuspalvelun kautta. Justuksen pääkäyttäjävastuu on kirjastossa. Pääkäyttäjä osallistuu kansallisiin Virta-julkaisutietopalvelun, Julkaisutiedonkeruun yhteistyöryhmän sekä Justus-yhteyshenkilöverkoston toimintaan ja koulutuksiin. Vuonna 2023 valmisteltiin attribuuttipohjaiseen tietomalliin siirtymistä. Uusi tietomalli otettiin käyttöön vuodenvaihteessa 2023/2024. Kehittämistyö ja testaus liittyen Justus lisäosaan tutkimusaineistotietojen tallennuspalvelusta jatkui.
Justus palvelusta järjestettiin VAMKin henkilökunnalle koulutuksia sekä laadittiin oppaita ja ohjeistuksia. Vuonna 2023 Justukseen tallennettiin yhteensä 290 julkaisua. Näistä suurelle yleisölle suunnattuja E-luokan julkaisuja oli 247 kpl ja ammattiyhteisölle suunnattuja D-julkaisuja 34 kpl. Kirjasto huolehtii julkaisutietojen tarkistuksesta ja hyväksymisestä OKM:n julkaisutiedonkeruun käsikirjan mukaisesti.
Kirjasto huolehtii sekä VAMKin että Novian opinnäytetöiden metatietojen tarkistuksesta ja töiden julkaisemisesta Theseukseen. Vuonna 2023 Theseus-julkaisuarkistoon tallennettiin VAMKin opinnäytteitä 488 kpl. Näistä 407 tallennettiin avoimeen kokoelmaan, 81 käyttörajattuun. Vuonna 2020 aloitettua rinnakkaistallennusta Theseus-julkaisuarkistoon jatkettiin A–D –julkaisujen osalta.
Theseus-julkaisuarkistoon tallennettiin 695 Novian opinnäytetyötä, joista avoimeen kokoelmaan tallennettiin 651 AMK-opinnäytetyötä ja käyttörajattuun kokoelmaan tallennettiin 44 opinnäytetyötä.
Henkilökunta pitää uusia tiloja viihtyisinä ja omat henkilökohtaiset työpisteet ovat kirjastotyössä erityinen ilon aihe, mikä edesauttaa tuloksellisuutta. Syksyllä 2023 toteutettiin kirjastossa työterveyshuollon lakisääteinen työpaikkaselvitys, jonka tuloksena työtilojen ergonomiaa parannettiin: Henkilökunnan toiveesta työfysioterapeutti tarkisti henkilökunnan työpisteiden ergonomiaa ja tarkistuksessa havaitut puutteet korjattiin, esim. kaikille tarvitseville tilattiin uudet työtuolit ja uusia näyttöjä.
Hybridityö on vakiintunut työmalli Tritonian henkilökunnalle. Osalla kirjaston henkilökunnasta työtehtävät ovat kuitenkin kirjastossa paikan päällä tehtäviä esim. kokoelmien järjestely- tai kiinteistöön liittyviä tehtäviä. Kokouksia järjestettiin kampusalueella tai etänä.
Henkilökunta osallistui useisiin koulutuksiin vuoden aikana. Henkilöstökoulutusten määrä työtunteina vuonna 2023 oli 771 tuntia. Koulutuksista 84 % olivat etäkoulutuksia ja 16 % paikan päällä olevia koulutuksia.
Tritonian henkilökunnalle järjestettiin mielenkiintoinen opintoretki Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskukseen 9.6.2023. Tutustuimme kirjaston toimintaan ja benchmarkattiin heidän toimintatapojaan. Matka oli antoisa osallistujille.
Henkilökunnan määrä oli 29 henkilöä 31.12.2023. Pitkään määräaikaisena ollut tietoasiantuntijatehtävä saatiin toistaiseksi voimassa olevaksi tehtäväksi 1.1.2023. Yksi henkilö irtisanoutui v. 2023 ja tehtävän rekrytointi siirtyi vuodelle 2024.
Henkilökunta lukuina (31.12.2023)
Henkilöstön määrä: | 29 henkilöä (Tritonia ja Tritonia Allegro) |
Henkilökunnan keski-ikä: | 52,4 vuotta |
Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde: | 28 henkilöllä |
Määräaikainen työsuhde: | 1 henkilö (äitiysloma/hoitovapaasijaisuus) |
Osa-aikatyötä tekeviä: | 3 henkilöä |
Eläkkeelle siirtyminen: | 1 henkilö |
Työsuhde päättyi: | 1 henkilö (palvelupäällikkö) |
Henkilötyövuodet 2021-2023
Korkeakoulu | 2021 | 2022 | 2023 |
Vaasan yliopisto | 27,8 | 29 | 28,2 |
Novia | 0,6 | 0,6 | 0,6 |
Yhteensä | 28,3 | 29,6 | 28,8 |
Tritonian budjettirahoituksen tuotot olivat yhteensä 3.427.904 €. Henkilöstökulut ja muut kulut olivat yhteensä 3.404.520 €. Menojen jakauman näet alla olevasta ympyrädiagrammista.
Tritonialla on monipuoliset yhteistyöverkostot, joiden merkitys on vuosi vuodelta lisääntynyt. Vuonna 2023 Tritonia toimi aktiivisesti alan kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kansallisessa yhteistyössä tärkeimmät sidosryhmät olivat FUN Suomen yliopistokirjastojen verkosto ja AMKIT-konsortio sekä avoimen tieteen koordinaatio, Koha-yhteenliittymä, julkaisuarkistojen kansallinen yhteistyöryhmä sekä STKS ja FSBF. Kirjaston edustaja toimi puheenjohtajana STKS:n hallituksessa ja julkaisuarkistojen kansallisessa yhteistyöryhmässä. Alueellisesti kirjaston henkilökunta osallistui myös AKEpampaksen koulutustoimintaan. Kirjasto on jäsenenä kansainvälisissä alan verkostoissa, kuten NUAS, LIBER, IFLA ja IATUL. Kirjaston henkilökunnan jäseniä osallistui kansainvälisiin etä- ja lähikonferensseihin vuoden aikana.
AMKIT-konsortion kirjastoyhteistyö
Anne Lehto; varaedustajat Mari Mäkynen ja Gun Vestman
AMKIT pedagogiikkaryhmä
Heidi Troberg
Finlands svenska biblioteksförening, styrelsen
Gun Vestman
FUN Suomen yliopistokirjastojen verkosto
Anne Lehto
Julkaisuarkistopalveluiden asiantuntijaryhmä, puheenjohtaja
Merja Kallio
Musiikkioppilaitoskirjastolaiset -työryhmä
Tina Hagnäs-Dubloo
Opinnäytetöiden avoimen saatavuuden osalinjausta luonnosteleva työryhmä (FUNin edustaja)
Merja Kallio
Suomen tieteellisen kirjastoseuran hallitus, puheenjohtaja
Anne Lehto
Suomen tieteellinen kirjastoseura, informaatiolukutaitotyöryhmä
Pia-Maria Niemitalo
Suomen tieteellinen kirjastoseura, asiakaspalvelutyöryhmä
Kirsti Mustalahti (26.11.2023 asti)
Tieteellisten kirjastojen Koha-yhteenliittymän asiantuntijaryhmä
Christian Nelson
Tieteellisten kirjastojen Koha-yhteenliittymän ohjausryhmä
Anne Lehto
Varastokirjaston johtokunta
Anne Lehto
Ryhmät:
NUAS Library Group: Anne Lehto
FSBF 2023-esitys: Troberg, H. (2023). Att vara där användarna är.
ECIL 2023 –esitys: Niemitalo, P-M. & Troberg, H. (2023). Innovative Information Literacy Support for Academic Students – We Got their Backs
Lehtisalo, A., Asmi, A., Troberg, H., Parland-von Essen, J., Hakala, J., Laine, K., Söderholm, M., Vuorinen, M., Virtanen, M., Salminen, N-M., Nygren, P., Huuskonen, S., Sipponen, S., Lindholm,T., Mäkinen, T., Taskinen, T., Rosti, T., Alaterä, T., Pääkkönen, T. & Hanna Koivula. (2023). Improve the quality and impact of your research through data management - A guide for making your data FAIR. Zenodo. https://doi.org/10.5281/zenodo.8012377
Luokkanen, S. & Lehto, A. (2023). Yhdessä kohti sujuvaa hybridityöskentelyä ja digitaalisia järjestelmiä: STKS:n toiminta vuonna 2022. Signum, 56(1), 4–7. https://doi.org/10.25033/sig.128664
Parikka, S. & Lehto, A. (2023). Pohjoismaista yliopistokirjastoyhteistyötä: NUAS Library Group. Signum, 56(2), 9–12. https://doi.org/10.25033/sig.130961
Vestman, G. (2023). Upptäck Finnas många skepnader. Bibban, 1, 20–22. https://fsbf.fi/sv/start/article-138230-87497-upptack-finnas-manga-skepnader
Anne Lehto, Tritonian johtaja
Anne Koiranen, palvelupäällikkö, tietoaineistot ja sisäiset palvelut
Kirsti Mustalahti, palvelupäällikkö, paikallis- ja verkkopalvelut (26.11.2023 saakka)
Heidi Troberg, palvelupäällikkö, koulutuksen ja tutkimuksen tuki
Mikael Björkqvist, vahtimestari, henkilökunnan edustaja
Essi Turunen, tietoasiantuntija, henkilökunnan edustajan varajäsen
Johtoryhmän pysyvät asiantuntijat:
Christian Nelson, tietoasiantuntija
Mari Mäkynen, tietoasiantuntija
Gun Vestman, tietoasiantuntija
Vaasan ammattikorkeakoulu
Yrkeshögskolan Novia
Vaasan yliopisto
Tiedekirjasto Tritonia