Kustavilainen VaasaErkki Salminen
1700-luku, valistuksen vuosisata eli hyödyn aikakausi, oli Ruotsin valtakunnassa suotuisan kehityksen aikaa. Vuosisadan puolivälissä aloitetulla isojaolla oli suuri merkitys; maanviljely järkeistyi ja varsinkin Etelä-Pohjanmaalla peltojen uudisraivaus lisääntyi huomattavasti. Perinteisten viljely- ja pyyntielinkeinojen lisäksi käsityöläisammatit alkoivat yleistyä varsinkin maaseudulla, usein kuitenkin vain sivuelinkeinoina. Tervanpoltto keskittyi Suomessa 1700-luvulla Pohjanmaalle ja vuosisadan lopulla se oli kukoistavimmillaan ja loi vaurautta niin maaseudulle kuin erityisesti rannikon kaupunkeihin. Kauppapakon tultua puretuksi vuonna 1765 Pohjanlahden porvareista kehittyi vauraita laivanvarustajia ja kauppiaita. Maaseudulla vaurastuminen näkyi myös rakennuskannan parantumisessa. Kaksikerroksisia talonpoikaistaloja alettiin rakentaa 1700-luvun lopussa ja yhä useammin ne maalattiin punaisiksi. Rakennusten esikuvina olivat kaupunkien porvaristalot ja maaseudun pappilat. Asuminen maaseudulla poikkesi kuitenkin hyvin jyrkästi kaupunkiasumisesta. Maaseudulla asuttiin hajallaan tai pienissä kylä- ja ruukkiyhteisöissä ja lisäksi elinkeinorakenne oli aivan toinen kuin kaupungeissa. Pääosa maaseudun asukkaista oli edelleen perinteisten maatalous- ja pyyntielinkeinojcn piirissä lukuunottamatta yksittäisiä virkamiehiä ja muutamia käsityöläisiä.
Kustaa III:n valtaantulo merkitsi muutoksia Suomen hallinnossa ja oikeudenhoidossa. Hämeenlinnassa vieraillessaan kuningas antoi käskyn Suomen toisen hovioikeuden perustamisesta Vaasaan. Uuden hovioikeuden tuomioalueeksi määrättiin Suomen pohjoiset osat. Myös lääninjakoa uudistettiin ja Pohjanmaa jaettiin Oulun ja Vaasan lääneihin. Vaasan lääniin kuului myös pääosa nykyistä Keski-Suomea. Liikenneyhteydet kohentuivat uusien maanteiden rakentamisen myötä, ja tämä edisti kaikenlaista yhteydenpitoa, esimerkiksi Vaasan ja Kuopion välille avattiin postilinja. Kaupungin kehityksen kannalta kuitenkin tärkeämpää olivat hyvät yhteydet Tukholmaan.
1700-luvun viimeiset vuosikymmenet muodostuivat Vaasan kaupungille tärkeäksi kehitysvaiheeksi. Hovioikeuden perustaminen kaupunkiin ja tapulioikeuksien saaminen merkitsivät asukasluvun kasvua. Kaupungin arvoa nosti myös hovioikeuden mukana tänne muuttanut uusi sivystyneistö. Kaupungin seuraelämä sai uusia piirteitä. Erityisesti hovioikeuden korkeimpien virkamiesten mukanaan tuomat tavat olivat uutta Vaasan kaltaiselle pikkukaupungille. Erilaiset kiertelevät teatteri- ja musiikkiseurueet alkoivat löytää tiensä Vaasaan, ja seurapiiri-iltamia järjestettiin myös omin voimin.
Italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi vieraili Vaasassa huhtikuussa 1799 ja kirjoittaa kaupungista mm. seuraavaa:
"Vaasan kaupungilla on erittäin hyvät edellytykset laajentaa päivä päivältä kauppaansa ja lisätä mukavuuksiaan. Tätä nykyä sen alue on 1 600 jardia pitkä ja 1000 jardia leveä ja käsittää 17 katua, joista kuusi kulkee pohjoisesta etelään ja leikkaa suorakulmaisesti muut. Kirkko on kaupungin ja Mustasaaren pitäjän yhteinen; niin ikään täällä on koulu ja sairaala. Hautausmaa sijaitsee kauniilla, tasaisella ja melkoisen ylevällä paikalla neljännesmailin päässä kaupungista. Ylemmän oikeuden lisäksi, jonka muodostavat pormestarit ja neuvosmiehet, täällä on vielä alempi oikeusistuin, ainoa koko läänissä.Tämän kaupungin ulkomaankauppa on varsin huomattava; tärkeimmät vientitavarat ovat terva, piki, parrut ja lankut, joita lähetetään Tukholmaan, sekä lisäksi rukiit, voi, liha (erikoiscsti häränliha), hylkeenrasva, nahat, tali ym. Täällä rakennetaan myös laivoja myytäväksi, tavallisesti kuusipuusta. Vaasassa pidetään vuosimarkkinat elokuun 24 päivänä, mutta niillä ei ole suurtakaan merkitystä.
Yleishyödyllisistä laitoksista ja liikkeistä mainittakoon lääkevarasto eli apteekki, lääkekasvitarha, verkatehdas, tupakkakehräämö ja seitsemän tynnyrinalan istutukset tätä tuotetta varten, jota Englannin kuningas Jaakko I väitti ihmisten moraalin ja terveyden turmelijaksi, kolme nahkurinverstasta, hylkeenrasvan keittämö, kaksi värjäämöä ja pienkeittämö.
Vanha satama on vaikeapääsyinen, mutta kaupungilla on myös uusi, joka sijaistee mailin päässä edellisestä ja on paljon mukavampi. Vuonna 1794 oli kuusi laivaa käytössä ulkomaankauppaa ja kolme kotimaista kauppaa varten."
1700-luvun lopulla kaupungissa asui kolmattatuhatta henkeä ja se oli vakiinnuttanut asemansa Oulun jälkeen Pohjanmaan toiseksi suurimpana kaupunkina. Vuonna 1785 kaupungissa toimi useita räätäleitä, suutareita, kultaseppiä ja puuseppiä sekä koko joukko muita mestareita, mm. kaksi kirjansitojaa, yhteensä 91 mestaria, joilla oli 30 kisälliä ja 38 oppipoikaa.
Korkean tulliaidan ympäröimässä kaupungissa väkiluvun kasvu oli jo aikaisemmin aiheuttanut yhä tiheämpää rakentamista mm. vanhoja tontteja puolittamalla. Hovioikeuden tulo Vaasaan ei tarkoittanut pelkästään hovioikeudentalon rakentamista, vaan myös virkamiehille oli löydettävä tonttimaata. Kaupungille tarvittiin uusi asemakaava, jossa se laajeni länteen, etelään ja itään. Kaupungin eteläosiin kaavoitettiin hovioikeuden kaupunginosa, johon tuli myös leveä hovioikeudentaloon johtava lehtikuja. Vuonna 1787 valmistunut yli-intendentti Carl Fredrik Adelcrantzin suunnittelema ranskalaista klassisismia edustava hovioikeudentalo on Suomen merkittävimpiä kustavilaisen ajan rakennuksia. Kaupungin yksityiset asuinrakennukset olivat kauppias Abraham Falanderin vuonna 1781 valmistunutta kivitaloa lukuunottamatta puutaloja. Asumistasossa oli kuitenkin suuria eroja. Ainoastaan ylempi porvaristo ja aatelisto saivat nauttia väljästä asumisesta valoisissa huoneissa, joissa uudet kustavilaishuonekalut ruudullisine kankaineen tulivatkin parhaiten edukseen. Talojen saleista muodostui oivallisia seurustelutiloja, joissa ylemmät virkamiehet ja kauppiaat tapailivat toisiaan. Tuolien, lipastojen ja pöytien lisäksi huoneissa oli vähintään yksi pelipöytä. Teepöytä oli katettu joko ruotsalaisilla Mariebergin tai Rörstrandin fajansseilla tai aidolla kiinalaisella posliinilla, joka Itä-Intian kauppakomppanian ansiosta oli tuttua Pohjanmaallakin. Saattoipa pöydällä olla Mariebergin potpurriuurna levittämässä huoneeseen hyvää tuoksua. Myös Meissenin posliini ja muukin keski-eurooppalainen esineistö oli löytänyt tiensä Vaasaan. Monet huonekalut olivat tukholmalaisten mestareiden tekemiä, mutta myös vaasalaisten puuseppämestareiden huonekaluja hankittiin säätyläiskoteihinkin. Maalatuilla paperi- ja pellavatapeteilla päällystetyillä seinillä riippui tauluja, muotokuvia ja kuparipiirroksia sekä kultakehyksisiä peilejä. Lukemista helpottamaan ja valoa tuomaan pöydillä oli kynttelikköjä, seinillä lampetteja ja salin katossa roikkui kristallikruunu. Lämpöä huoneisiin loivat 1700-luvun loppupuolen uutuudet, kaakeliuunit.
Usein ehkä tylsäksikin käyvää arkielämää pyrittiin piristämään erilaisilla juhlilla aina kun tilaisuus juhlimiseen tuli. Ristiäiset, häät ja hautajaiset olivat aina merkkitapauksia Vaasan kaltaisessa pikkukaupungissa. Säätyläisten piirissä viikottainen seurustelu tapahtui useimmiten säätyläiskodeissa, hyvin harvoin poikettiin kaupungin kapakoihin kuluttamaan aikaa. Kutsuja järjestettiin hyvinkin usein joko päivällisen tai illallisen merkeissä, tai sitten kokoonnuttiin pelaamaan ja nauttimaan teetä ja muita virvokkeita. Korttipelit ja varsinkin erilaiset lautapelit olivat hyvin suosittuja. Saattoipa talon emänrä viihdyttää vieraitaan fortepianon soitolla. Kahviakin nautittiin, vaikka elokuussa 1794 kahvin nauttiminen jälleen kerran kiellettiin turmiollisena. Kiellolla tuskin oli kovin suurta vaikutusta kansalaisiin. Saatiinpa jälleen yksi syy järjestää jotain arkielämää piristävää huvitusta; nimittäin suuria surujuhlia, kahvin hautajaisia, järjestettiin eri puolilla valtakuntaa. Kustaa IV Adolf kumosikin lain seuraavana vuonna. Vapaa-aikaa vietettiin myös kirjojen parissa, esimerkiksi ylempi virkamiehistö kokoontui säännöllisesti lukuseuroihin ja nimenomaan maallisen kirjallisuuden pariin. Kirjojen kalleuden vuoksi niiden määrä yksityiskodeissa oli hyvin pieni, ja siksi syntyikin hovioikeuden virkamiehistön keskuudessa ajatus lainaustoiminnan aloittamisesta. Toisin kuin nykyään niin kirja kuin kahvikin olivat kaksi sataa vuotta sitten Vaasassa vain pienen väestönosan nautintoja.
Artikkelin kirjoittaja on Pohjanmaan museon intendentti