Promenadi haapojen alla

On kesäilta. Hiljaa kahisten
käy tuulenhenki esplanadin puissa,
kun siimeksessä, alla haapojen,
mies viipyy nuoruutensa muisteluissa.

Niin kaukana on lapsuus Tukholmassa,
niin loitolla kuin toisten kertomana.

Hereille vasta Akatemiassa
Turussa verryin.
Kannustusta antoi
elävä puhuttu ja kirjoitettu sana.
Porthanin tyyni, uupumaton tahti,
sydämen lämpö, hengen aito mahti
se meitä auttoi, johdatti ja kantoi.

Jokainen meistä häntä kunnioitti.

Elävä puhuttu ja kirjoitettu sana
se havahdutti, vavahdutti, voitti.

Hämärä sarastaa

Huomaatko, kuinka vuosisadan ilta
hämärtyessään valmistelee uutta
ja aamunsarastuksen seutuvilta
voi meille heijastella vastaisuutta...
Sen aavistan, vaan tokko taidankaan
julistaa tässä vuotten kiertämältä
mitenkä tärkeä ja tosi sana
jää versomaan kuin siemen kylväjältä.

Valistus, hyöty, oma kansa, maa.
Sen omat muistot, toiveet omat sen
tien itsenäiseen kasvuun viitoittavat.

Jos onkin alku vähäpätöinen
uskollisesti pidä kiinni siitä,
ja vaikka tietomme ei aina riitä,
vie aika uljain siiveniskuin meitä
aavistusten teitä
päin päivää tulevaa,
tuntematonta, innostavaa, uutta
mahdollisuutta.

Juuri se pieni alku velvoittaa.

Yksin ajassa

Etäälle opiskeluvuosistamme
me loittonimme kaikki toisistamme.
Tien mistä löytänemme?
Kun yksin emme
ulotu kauemmas kuin itse näämme,
vain silmänkantamamme päähän jäämme
ja hapuilemme hämmennyksissämme.

Oraakkelin neuvo

OTA JA LUE!
Jos tyydyt itseyteesi, pukuun omaan,
näet kaiken ahtaasti ja suppeasti.
Sokkeloiden lomaan
kompastut ongelmiisi jatkuvasti.
OTA JA LUE!
Rajasi riko, särje kuores, pue
harteille viitta toisen näkijän,
ja kohta koet, tiedät enemmän.
Se, joka lukee, elää avarasti
silmin tuhansin
kuin taivaan tähti-ikkunoista nähden.
Jos sille tielle avomielin lähden,
todemmin tavoitan sen minkä näen
syvintä itseäni ymmärtäen.

Tehtävä

Te perijämme, jälkeentulevamme -
Jos toimissamme teidät unohdamme,
me emme mitään mittaa täytä.

Tietomme siirtää, saavutusten matkaa
ajassa eespäin tahtoisimme jatkaa,
perustan pysytttää.

Havaitse arvokkain, esille nosta, näytä.
Ota ja käytä!
Huolella kansiin talteen taiten piirrä,
niin paras meistä jää
perässä tuleville perustaksi.

TAVOITA, SÄILYTÄ JA SIIRRÄ.

Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa...

Hämärtyy ilta. Tummeneeko tie?

Sen tiedän, että vuosituhat vie
vääjäämätöntä kohti päätöstänsä.

Tulevan aamun sarastus jo lie
tavoittamassa uutta säihkyänsä.

Pois pelko.

Jättiläisen askelin
vie aika maailmaa.
Vähemmän oivallamme, ymmärrämme
kuin uusi polvi, joka tavoittaa
tulevaisuuteen johtavalla tiellä
sen, mikä peittyy edestämme vielä.

Perustan loimme taimen kasvumaaksi.
Kun latva laajenee, niin maistakaa

VÄHÄISEN ALUN PÄIVÄ,
SIEMEN SIELLÄ.

Runon kirjoittaja on FM, lehtori ja Olof Langensteinin tyttärentyttären tyttärentyttären tytär

Juhlakirjan etusivulle
Juhlakirjan sisällysluetteloon