Rakkautta kirjoitettuun. Pohjanmaan mystikoiden käsikirjoitusperinteitä
Vähässäkyrössä ja ympäristöpitäjissä 1700- ja 1800-luvuillaJuha Lankinen
I
Kirjat ovat kautta vuosikymmenien ja satojen olleet välineenä ajatusretkien ja uusien löytöjen maailmaan. Kirjoitettu sana avaa aivan toisenlaisia ulottuvuuksia mielen käyttöön, kuin mitä puhutun kielen kautta on mahdollista löytää. Kirjat ovat vieneet matkoille, joilla on tutustuttu vieraisiin kultttuuureihin samoin kuin erilaisiin "sielunmaisemiin". Eräs tällainen kirjojen äärelle liittyvä suomalaisen henkisyyden kukinto on Pohjanmaan mystikoiden nimellä tunnettu kirjan jäljentäjien ryhmä.
Pohjanmaan mystikot on tunnettu jo 1850-luvulta lähtien, vaikka heidän toiminnastaan ei ihme kyllä ole vieläkään tarkkaa tutkittua tietoutta. Mystikot jäljensivät itse käsikirjoituksia ja ystäväpiiriin kuuluvien tukholmalaisten kirjeitä ja välittivät niitä sitten luettavaksi. Kaikkiaan mystikoilta on säilynyt noin 230 käsikirjoitusnidettä, joita säilytetään Helsingin yliopiston kirjaston, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Pohjanmaan museon arkistoissa. Näiden lisäksi on ilmeistä, että käsikirjoituksia on vielä jäljellä mm. yksityiskodeissa. Ilmeistä lienee myös, ettei niiden kaikkien kulttuurihistoriallista arvoa ehkä ymmärretä.
Mystikot vaikuttivat vahvimmin Vähänkyrön Merikaarron kylässä sekä lähipitäjissä, mutta myöhemmin joukkoon liittyi ystäviä myös Keski-Pohjanmaalta Toholammilta, Lohtajalta ja Kannuksesta. Mystikot olivat tavoiltaan vaatimattomia, maanviljelyksestä ja käsityöläisammateista toimeentulonsa saavia henkilöitä. Erityisesti jäljentäjien joukkoon kuului käsityöläisiä, jotka matkustivat paljon ja siten saivat myös uusia vaikutteita. Merkittävää mystikoiden keskuudessa oli, että he ovat itse myös kääntäneet kirjoja muista kielistä suomeksi. Useissa käsikirjoituksissa on maininta 'käännetty ruotsista'. Käsikirjoitusten joukossa on myös muutamia saksan kielestä käännettyjä. Kääntäjänä on usein toiminut Mustasaaren Karparön kylässä vaikuttanut Jakob Norrgård. Jäljennöstehtävä on kulkenut suvussa perintönä. Tuotteliaimpia jäljentäjiä ovat olleet Mikko Sauso Vähästäkyröstä sekä Samuel Rinta-Nikkola Ilmajoelta. Erityisesti Rinta-Nikkolan kaunis käsiala ja jäljennöstyö on mainitsemisen arvoinen. Merkittävää on myös, että kirjoihin liittyy paljon kauniita ja vaikeasti ymmärrettäviä kuvia, jotka on huolella jäljennetty. Kuvissa on käytetty usein myös värejä.
Jäljennetyt kirjat ovat olleet varsin monipuolisia. Vaikka suurin osa on hengellistä ja uskonnollista hartauskirjallisuutta, niin joukkoon mahtuu myös maantieteen alkeiskirja Geografia alkaville sekä Venäjän keisarin Suomen-matkaa kuvaava matkakertomus. Monipuolisuus ilmenee nimenomaan verrattaessa kirjallisuutta 1800-luvun muuhun hartauskirjallisuuteen. Käsikirjoitukset voidaan jakaa ainakin neljään ryhmään: historialliset, opilliset ja apokalyptiset kirjat sekä virret ja kirjeet. Mystikon nimen kirjoittajat ovat saaneet ilmeisesti hartausperinteensä sekä käyttämänsä kirjallisuuden mukaan. Kirjojen joukossa on ollut monia länsimaiseen hiljaisuuden (spiritualiteetin) perinteeseen kuuluneita kirjoituksia. Näitä ovat mm Tuomas Kempiläisen, Angela Folignolaisen, Johan Arndtin, Madame Guion sekä Ristin Johanneksen kirjoitukset. Merkittävän paljon kirjoissa on Jakob Böhmen, saksalaisen käsityöläisajattelijan ja teosofin tekstejä. 1800-luvun teologispainotteinen sensuuri ei olisi hyväksynyt Böhmen kirjojen julkaisemista, mikä selittää osaltaan oman kirjanjäljennösperinteen syntymistä. Mukana on myös muutamia ortodoksisia teoksia sekä useita anglikaanisia hartauskirjoja. Mystikoiden ystäväpiiri on jäljennöstraditiolla varjellut omaa uskomisen vapautta aikana, jolloin kirkko ei ollut kypsä aidolle uskonnonvapaudelle.
1700- ja 1800-luvuilla Pohjanmaalla vaikutti useita hengellisiä liikkeitä, joista osa toimi hyvinkin vahvasti sekä kirkollista että maallistakin hallintoa vastaan. Oikeudenkäynneistä, joita hengellisiä liikkeitä vastaan on käyty, tunnetuin lienee körttiläisiä vastaan nostetut syytteet Kalajoen käräjillä 1830-luvulla. Mystikoiden ystäväpiiri ei koskaan ole joutunut vastaavien oikeudenkäyntien kohteeksi. Pikemminkin mystikot halusivat vetäytyä hiljaisuuteen ja varjella omaa rauhaansa. Siinä suhteessa he poikkesivat selvästi muista ajan uskonnollisista liikkeistä, joilla yleensä oli vakaviakin vaateita sekä kirkolle että maalliselle hallinnolle. Mystikot olivat myös kriittisiä lukemaansa kohtaan ja poimivat siitä sen, minkä kokivat arvokkaaksi. Samoin he toimivat ja olivat mukana muussa kirkon toiminnassa eivätkä halunneet vahvasti irrottautua kirkosta vaan pikemminkin suojella omaa kokemustaan.
II
Pohjanmaan mystikot ovat kiinnostaneet tutkijoita pitkään. On oikeastaan hämmästyttävää, ettei aiheesta ole vieläkään tehty kokonaisselvitystä. Puhdas kirkkohistoriallinen tai aatehistoriallinen näkökulma ei mielestäni ottaisi riittävästi huomioon sitä, miten arvokkaan työn mystikot ovat tehneet kirjallisuuden levittäjinä. Hehän lainasivat kirjoja osaksi "ulkopuolisille". Onpa tutkijan näkökulma mikä tahansa, silti tuntuu jäävän kysymyksiä, joiden vastaamiseen ei ole riittävästi lähteitä. Tarvittavia apuneuvoja voisivat olla esimerkiksi sukututkimus, kirkkohistoria, mentaalihistoria jne.
Historian tutkimuksen näkökulmasta on mielenkiintoista, kuinka keskelle Pohjanmaata yhteen pitäjään putkahtaa ilmiö, jonka olemassaolosta edes hyvin harva pitäjäläinen on enää tietoinen. On selvää, että myös suomalaisen kirjahistorian osalta puhutaan merkittävästä ilmiöstä.
Mystikoista puhuttaessa on hyvä nähdä Merikaarron kylän jäljentäjät omana ryhmänä. Merikaarron kylään keskittyi valtaosa tallennetuista käsikirjoituksista sekä tallentajista. Vaikka Toholammin ja Lohtajan seudun ystävät ovat tärkeä lenkki tallennettaessa mystikkoperinnettä ja käsikirjoituksia, niin Merikaarron kylän kirjainnostusta on silti syytä pohtia omana kysymyksenään. Vähässäkyrössä on ollut kiinnostusta kirjallisuuteen jo ennen mystikoiden aikaa. Sekä J.O.I. Rancken että Kustaa Vilkuna mainitsevat jo 1850- ja 1930-luvuilla, kuinka Vähässäkyrössä harrastettiin suomen kielen kirjallista taitoa enemmän kuin muualla maaseudulla.
Kirjarakkaudesta Vähässäkyrössä kertoo myös lainakirjaston perustaminen 1850-luvulla ensimmäisten joukossa koko maassa. Merikaarron kylä sai oman lainakirjastonsa jo vuonna 1863. Merikaarron kylässä elettiin vain 16 kilometrin päässä Vanhan Vaasan keskustasta. Se on merkinnyt monenlaista vaurautta ja myös lukutaidon merkityksen ymmärtämistä. Samoin on Merikaarrossa oltu hyvin lähellä suomen- ja ruotsinkielisen väestön kielirajaa. Nämä havainnot kertovat mm. siitä, että mystikkoliikkeen syntyminen Vähäänkyröön ei ole voinut olla vain pelkkää sattumaa, vaan pitäjässä on jo tuolloin ollut hyvät valmiudet ottaa vastaan myös tällaisia henkisiä virtauksia.
Toholammin ja Lohtajan seudun mystikoiden jaljentämissä kirjoissa ei juurikaan ole mainittu jäljentäjien nimiä. Sekin kertonee jotain liikkeen luonteesta. Jäljenteitä on silti olemassa varsin runsaasti, ja kielellisesti ne liittyvät selvästi Keski-Pohjanmaan murteeseen. Vaasan seudun käsikirjoittajista ja jäljentäjistä mustasaarelainen Jakob Norrgård oli syntyisin Lohtajalta (v. 1750). Hänestä ei ole tallentunut kovin selvää henkilökuvaa. Hänet mainitaan tukholmalaisen käsityömestari Anders Collinin vaasalaisessa ystäväpiirissä, joka piti yhteyttä myös Tukholmaan. Samoin mainitaan, että Norrgårdilla olisi ollut jonkinlainen kanslia Vaasassa. Hän on eräs mahdollinen vaikuttajakanava Lohtajan ja Merikaarron mystikoiden välillä. Vaikka enempää ei vielä voidakaan sanoa, käsikirjoitusten olemassaolo merkitsee, että kansan keskuudessa oli jo 1700- ja 1800-luvuilla ollut valmiuksia varsin monipuoliseen kirjojen tutkimiseen. Kirjojen sanoma on siten avannut ehkä toisenlaisia näkökulmia kuin oman paikkakunnan kirkollinen perintö.
Sekä Etelä- että Keski-Pohjanmaan mystikoiden olemassaolo kertoo siitä, että kansan parissa on ollut monenlaista valmiutta hengenkulttuuriin. Pohjalaisuus ei ole ollut vain 'häijyjen historiaa' ja helavöiden koristeita. Ehkä kirjallisuuteen ja sen arvostamiseen on kansan parissa liittynyt paljonkin uteliaisuutta. Nämä kirjojen ystävät tuskin ovat pitäneet itsestään suurta ääntä. Silti merkillisiä miehiä on noussut kansan joukosta jopa yliopistomiesten rinnalle, kuten ylistarolaissyntyinen kirjallisuuden ystävä Matti Pohto. Vähässäkyrössäkin on ollut vastaavanlainen persoona, kyytirättäri Tuomas Taittonen, jonka työn tuloksena on saatu talteen ilmeisesti ainoa Suomenkielinen Musta kirja eli Musta raamattu.
III
Mitä mystikot merkitsevät tämän päivän ihmiselle? Vähänkyrön tapaista kirjallisuuden rakkautta ei monissa pitäjissä kansan parissa ole ollut. Rauman seudun varhainen herännäisyys arvosti myös kirjallisuutta. Perukirjoissa on mainittu postilloita ja vanhempaa hartauskirjallisuutta jopa runsaasti, mutta vastaavaa käsikirjoitusperinnettä kuin Vähässäkyrössä ei Suomessa ole tallennettu. Kirja on ollut vähäkyröläiselle tärkeä ystävä. Sen kertoo aivan selvästi myös lainakirjastojen varhainen perustamisvaihe ja nopeus.
Tämän päivän ihmisille toivoisin mystikoiden viestittävän, että kirjojen äärelle kannattaa pysähtyä. Ajatusmatkoja tehdään nykyään myös muilla välineillä, etenkin television ja radion avulla. Silti rakkaus kirjoihin avaa jotain sellaista luovuuden persoonallista ulottuvuutta, jota sähköiset viestimet eivät pysty välittämään. Mystikoiden tapa pysähtyä miettimään lukemaansa kertoo tämän päivän ihmiselle lukemisen merkityksestä. Viisaus ja tieto tulisi erottaa toisistaan. Tietoon syntyy helposti ahneus. Tietoa on helppo mitata sivumäärillä ja lukemisen paljoudella. Viisaus on kypsyyttä. Mystikoille se oli lukemansa sisäistämistä ja ymmärtämistä: sanojen ja kuvien ajatuksellista virtaa.
Vähänkyrön kirjastossa 27. heinäkuuta 1994 pidetty esitelmä.
Artikkelin kirjoittaja on sairaalapastori