Lukukirjasto - Kansainvälinen kirjastoaateTuula H. Laaksovirta
Karlskrona-Maribo-Vaasa vuonna 1794
Karlskrona-Kristiania-Tukholma-Upsala-Maribo- Philadelphia-Viipuri-Edinburgh-Vaasa: mitä yhteistä näillä kaupungeilla oli 1700-luvun viimeisinä ja 1800-luvun alkuvuosina?
Vuonna 1794 pieni valistuksesta innostunut ryhmä perusti Karlskronassa "lainakirjaston" (lånebibliotek). Kaksi vuotta myöhemmin Karlskrona sai lehtien tilausrenkaan (ett sällskap för tidningsläsning). Vuonna 1803 nämä kaksi yhdistyivät ja muutaman mutkan ja Hovikanslerin viraston luvan jälkeen avattiin lukukirjasto tai lukuseura (Läsesällskapet) "för alla i Blekinge län boende, väl kände personer". Tämä on Ruotsin vanhin säilynyt lukukirjasto. Se painatti jo vuonna 1798 ensimmäisen luettelonsa. Ajan oloon sen kokoelmat karttuivat 10 000 niteeksi.
Joulukuun ensimmäisenä 1794 kutsui silloinen ylioppilas, myöhemmin kirjanpainaja Klaus Henrik Seidelin Tanskassa Maribon hiippakunnan asukkaat avustamaan rahalahjoituksin tai kirjoin julkista kirjakokoelmaa, joka tulisi toimimaan yleiseksi valistukseksi ja antamaan lainaajilleen hyvää, viihdyttävää lukemista.
Kristianiassa, nykyisessä Oslossa, sama ajatus oli tullut kymmenen vuotta aikaisemmin vuonna 1784 Christian Schulzin, teologin ja kotiopettajan, mieleen. Hän oli valistuneine ystävineen pannut ilmoituksen lehteen lukuseuran perustamiseksi. Tämä seura ei ollut pitkäikäinen, sillä kirjakauppias Andreas Diurendahl oli aloittanut myös kirjalainauksen ja piti lainastoa avoinna 12 tuntia päivässä. Liittymismaksu tähän kirjakaupan "kirjastoon" oli huomattava. Sillä olisi pystynyt hankkimaan 15 kiloa lihaa ja 100 kiloa perunoita.
Tukholmassa kirjakauppias Lars Salvius oli aloittanut vastaavan toiminnan 1700-luvun puolimaissa. Lukuseura perustettiin Tukholmaan 1784. Upsalan 120 osakasta perusti lukuseuran 1798, ja tämä oli tiedossaTurussa jo samana vuonna. Porthan kirjoitti nimittäin 22.11. 1798: "Tänne kuten Upsalaan on perustettu lukuseura: se aloittaa toimintansa ensi vuonna. Mutta luulen, että sellaiset seurat pian kielletään.." Niin ei kuitenkaan käynyt, Turun lukuseura toimi 23 vuotta.
Philadelphiassa Benjamin Franklin ideoi kirjastoa jo viisikymmentä vuotta aikaisemmin. Sitä on pidetty eräänä esikuvana myös Vaasan Luku-Kirjastolle (Läse-Bibliotheket i Wasa). Mutta esikuvana saattoi olla yhtä hyvin Karlskrona, Edinburgh (1725) tai joku Ranskan 'cabinet de lecture', sillä lukuseurat olivat yleistymässä Euroopassa.
Lukuseura-ajatuksessa täytyi olla jotain, joka kiehtoi tuon ajan ihmisiä. Lukuseurat olivat niin laajalti levinneitä ja tunnettuja, että voidaan puhua lukuseura-aatteesta. Jopa Suomessa vuoteen 1830 mennessä oli toiminut yksitoista lukuseuraa: Vaasassa (1794), Turussa (1799), Kokkolassa (1800), Viipurissa (1806), Porvoossa (1806), Torniossa (1808/09), Uudessakaarlepyyssä (1813/14), Raahessa (1821), Oulussa (ennen vuotta 1830), Hämeenlinnassa ja Leppävirralla.
Voltaire -Mme de Staël -Schiller
Vastausta lukuseuran/lukukirjaston suosioon on etsittävä ajan kulttuurista ja yhteiskunnallisista oloista. Seurojen samankaltaisuus antaa jo viitteitä myös syistä. Carl-Rudolf Gardbergia (1938) lainaten: "...silmiinpistävän yhdenmukaisuuden vieläpä sellaisissa yksityiskohdissa kuin vuosimaksun suuruus,osakkuuden säännöt ja lainaaminen ulkopuolisille... -Tämä on taustana sille liikkeelle, josta eittämättä on kyse: toisaalta olivat valistusajan sivistysihanteet nyt vihdoin tulleet myös porvarisluokan omaisuudeksi, toisaalta tulvi kirjamarkkinoille 1700-luvun loppua kohden populäärikirjallisuus ajan valtavirrassa, sentimentaalisia porvarillisia romaaneja, eksoottisia matkakertomuksia, historiallisia kertomakirjoja ja elämäkertoja, myöhemmin myös poliittisväritteistä aikalaishistoriaa, joka hyödynsi sitä vilkasta poliittista mielenkiintoa, joka oli saavuttanut vastakaikua laajoissa piireissä Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin sotien aikana...
-Yhtäläisyydet näiden englantilais-amerikkalaisten ja pohjoismaisten lukuseurojen välillä eivät koske vain ulkoisia järjestäytymismuotoja -yksityisten yhteenliittymiä suoranaisena tarkoituksena säännöllisin jäsenmaksuin ylläpitää enemmän tai vähemmän julkisen luonteen omaavia kirjakokoelmia -vaan myös ohjelmaa. Se perustui uuden kirjastokategorian luomiseen, jonka tarkoituksena oli tyydyttää porvarillista sivistystarvetta ja oli siten täysin erillään aikaisemmin yleisistä kirjastotyypeistä, sekä museaalisesti suuntautuneista hovikirjastoista että myös tieteellisistä opiskelu-ja tutkimuskirjastoista."
Tämä luonnehdinta sopii hyvin myös Vaasan Luku-Kirjastoon: Kuka tahansa saattoi lainata kirjan lauantai-iltapäivänä kello neljän ja kuuden välillä kirjoittautumalla lukijaksi Vaasan Luku-Kirjastoon vaikkapa neljännesvuodeksi 32 bankokillingillä. Lainattavana oli Rousseaun, Montesquieun, Schillerin, Voltairen ja kuuluisan kirjailijan ja poliitikon madame de Staëlin teoksia. Myös Benjamin Franklinin vuonna 1792 ilmestynyt omaelämäkerta löytyi Vaasan Luku-Kirjaston kokoelmasta. Karlskronaan samaan aikaan perustetun Ruotsin vanhimman lukuseuran kokoelmasta löytyy seuraavia kirjojen nimiä: "Konsten att göra gossar", "Anwisning til potäters mångfaldiga begagnande", "Julia eller De underjordiska hvalfven på slottet Mazzini", "Angelika dotter af den store banditen Odoardo".
Vaasan kokoelmassa oli Sadelinin laatiman kirjaluettelon mukaan romaaneja 223 numeroa ja matkakertomuksia 113 numeroa. Matkakertomukset olivat 1700-luvun lopun muotikirjallisuutta. Mielenkiintoinen on tuon ajan kirjallisuustaistelu, jota käytiin romaanin ja matkakertomuksen välillä lukijoiden sielusta. Matkakirjallisuuden "taistelu romaaneja vastaan oli taloudellisen aikakauden suuntauksen mukainen yritys käytännölliseen hyötyyn, mutta että matkakertomukset samalla olivat ajan vahvojen pyrkimysten kirjallinen ilmaus: valistusajan kansainvälisyys, sen toive tunkeutua kansantapoihin ja yhteiskuntaoloihin ja oppia tuntemaan ihminen" (Carl-Rudolf Gardberg 1938, 11). Maantieteellä, matkakertomuksilla, historialla ja kaunokirjallisuudella on näissä lukukirjastoissa tärkein sija. Muu kirjallisuus on vähäisempää.
Tietokirjallisuutena Vaasan Luku-Kirjasto tarjosi luonnonhistoriaa, fysiikkaa, kemiaa, maataloutta, lääketiedettä, historiaa, maantiedettä ja valtiotietoa yhteensä 226 numeroa.
Langenstein -Chydenius - rouva Dunker
Aatteet ja virtaukset kulkeutuivat paitsi Vaasaan myös Vaasasta. Vaasan Luku-Kirjaston toisen hoitajan Sadelinin kautta vaikutteet kulkeutuivat uudistuneina etelään. Pehr Ulrik Ferdinand Sadelin, Langesteinin työn jatkaja, joka laati edellä kuvatut kirjaluettelot, muutti myöhemmin Hammarlandin kirkkoherraksi. Siellä hän perusti pitäjänkirjaston, keräsi ja lahjoitti kirjoja.
Antti Chydenius oli niin aktiivinen myssyjen valtiopäivämies vuosina 1765-66, että tuli erotetuksi. Pappissääty menetti samalla intohimoisen painovapauden puolestapuhujan. Chydenius vastusti ankarasti sensuuria ja työskenteli julkisuusperiaatteen puolesta - kaikkien yleisten asiakirjojen tuli olla yleisön saatavilla. Ei ihme, että hän oli perustamassa ja allekirjoittamassa Kokkolan lukuseuran sääntöjä 28.6.1800.
Näiden varhaisten lukukirjastojen säännöt, kirjavalinnat ja yhteiskunnallinen ja kulttuurinen vaikutus ei lakannut, vaikka lukukirjastot instituutiona elivät muutaman kymmenen vuotta. Ajatus lukemisesta, lukupiiristä, lukuseuroista, tavoista järjestää lukutaitoisille ja -haluisille organisoidusti jatkuvasti uutta lukemista "lukuhalun" (Lesewut, Lesesucht) tyydyttämiseksi valtasi alaa. Lukemisen ilosta pääsivät osalliseksi myös varakkaat naiset, jotka saattoivat suunnata lukuhalunsa myös kirjoittamishaluun kuten rouva Conradine Dunker, jonka muistiinpanot ilmestyivät otsikolla "Gamle dage". Lukukirjastojen kirjat kulkeutuivat seurojen lopettamisen jälkeen mikä minnekin, monesti myös uudenmuotoisiin kirjastoihin. Nämä pisarat menneisyydestä ovat nyt meille arvokas kulttuuriperintö, josta aukeaa kokonainen aikakausi -"lukemisen kumouksen" aikakausi. Myöhemmät kirjastomuodot kantavat tätä historiallista perintöä monin tavoin kirjastojen nykypäivään.
Langensteinista meillä on muistona 14.6.1828 Aleksanterin Yliopistolle Turun palon jälkeen lahjoitettuja Suomen historiaa käsitteleviä teoksia ja arvokas almanakkakokoelma. Hänen työnsä monia muistoja on myös Vaasan hovioikeuden kirjastossa, jota pidetään arvokkaimpana oikeushistoriallisena kirjastona Suomessa.
Tämä juhlakirja on kunnianosoitus ja kiitos Olof Langensteinille ja hänen aikalaisilleen arvokkaasta kulttuuriperinnöstä, jota 9.9.1994 viemme eteenpäin yleisten kirjastojen 200-vuotisjuhlavuoden Vaasan pääjuhlassa.
Artikkelin kirjoittaja on dosentti, ylikirjastonhoitaja