Sattuma vaiko selviö. Miksi Suomen kirjastolaitos sai alkunsa Vaasassa 1794?Heikki Ylikangas -Vaasa 9.9.1994 / Suomen kirjastolaitoksen 200-vuotisjuhla, juhlapuhe
Historiantutkimuksessa on kaksi kysymystä, jotka kiinnostavuudessa ja tärkeydessä nousevat ylitse muiden silloin, kun tutkitaan jonkin instituution historiaa. Ne kuuluvat: miksi ao. instituutio sai alkunsa juuri silloin kuin sai ja minkä takia nimenomaan siellä, missä se näki päivänvalon. Käsillä olevassa yhteydessä on siis etsittävä vastausta yhtäältä siihen, miksi nyt 200 vuotta täyttävä Suomen kirjastolaitos sai alkunsa juuri 1790-luvulla ja minkä vuoksi se tapahtui täällä Vaasassa. Johtoa ongelman ratkaisemiseksi on haettava kaikkein ensimmäiseksi niistä kirjallisista lähteistä, jotka valaisevat kirjastolaitoksen alkua Suomessa. Sellaisia löytyykin. Ruotsiin kanslerinvirastoon vuonna 1802 toimitetussa Vaasan hovioikeuden asessorin Olof Langensteinin laatimassa selonteossa sanotaan seuraavaa:
"Muutamat henkilöt perustivat toisena elokuuta 1794 huvikseen ja ajankulukseen Kirjastoseuran eli ns. Luku-kirjaston Vaasan kaupunkiin. Tämä seura ei ole sen jälkeen kasvanut enempää kuin että siihen nykyään kuuluvat Herra Presidentti ja Komentaja parooni Reuterholm, Herra eversti ja Ritari von Nummers, Herra Hovioikeudenneuvos ja kuninkaan korkeimman oikeuden jäsen Jusleen, Herra laamanni ja syyttäjä Bergwald sekä muita sotilas- ja siviilivirkamiehiä yhteensä 17 henkilöä, joista allekirjoittaneella Vaasan hovioikeuden asessorilla on hoidettavanaan kirjat, kaikkiaan 800 nidettä, enimmäkseen ruotsalaisia, pääasiassa historiaa ja moraalia käsitteleviä. Ja voidakseen vähitellen lisätä tätä kokoelmaa on seura sallinut myös muiden kaupungin asukkaiden saada kirjoja luettavakseen vähäistä maksua vastaan. "Näin asessori Langenstein kirjaston varhaisvaiheista. Oliko siis kyseessä pelkästään korkean paikallisen virkamiehistön ja ylhäisen säätyläistön hanke? Ei aivan, sitä tämä asiakirja ei todista. Kun ottaa huomioon, että kyseessä oli virallisen luvan hakeminen kanslerinvirastolta ja että lupaa tarvittiin sen seikan varmistamiseksi, ettei hankkeeseen liittynyt mitään valtiollisesti vaarallista - elettiin Ranskan vallankumouksen aikoja ja kuningas Kustaa III oli kahta vuotta aikaisemmin murhattu - on syytä olettaa, että perustajain asema merkittiin hakemukseen korkeammaksi kuin se todellisuudessa oli. Haluttiin antaa kuva, että kirjasto palveli yksinomaan luotettavaa korkeinta virkamiehistöä. Todellisuudessa kirjastoa käyttivät myös säätyasemaltaan alemmat henkilöt, heidän joukossaan kaupungin porvareita. Sitä ei kuitenkaan sopinut mainita muuten kuin puhumalla epämääräisesti "muista kaupungin asukkaista".
Anottu lupa joka tapauksessa saatiin, ja kanslerinvirastoon toimitettu seikkaperäinen kirjaluettelo vähäisin poikkeuksin hyväksyttiin - kuitenkin varoituksin, ettei ainakaan valtiollisiin oloihin saanut kirjoissa kajota. Mutta miksi kirjasto sitten loppujen lopuksi perustettiin? Edellä mainittu asiakirja puhuu vain huvista ja ajanvietteestä, mutta senkin ilmoituksen suhteen on syytä kriittiseen epäilyyn. Lupaviranomaista ei haluttu tässäkään suhteessa havahduttaa. Sitä paitsi, vaikka kyse olisi ollutkin pelkästä huvista ja ajankulusta, avoimeksi jää, miksi eivät ajan ihmiset huvittaneet itseään tällä tavoin jo paljon aikaisemmin.
Selitystä haettaessa on tapana viitata valistukseen, ajan keskeiseen aatevirtaukseen, jonka suuria nimiä ovat yhteiskuntafilosofit ja kirjailijat Rousseau, Voltaire, Franklin ja ennen muuta Montesquieu - kaikkien näiden teoksia oli myös tarjolla Vaasan Luku- ja Laina-Kirjastossa. Valistusfilosofit eivät kuitenkaan luoneet kirjastoja, vaan kirjastot synnytti lukuhimo (Lesesucht) taikka peräti lukuraivo (Lesewut) niin kuin saksalaiset ilmiötä luonnehtivat.
Kirjastot pystytettiin siksi, että eurooppalainen nopeasti vahvistuva keskiluokka innostui lukemisesta eikä sen kiinnostus koskenut vain valistusaatteita - siis veljeyttä, vapautta ja tasa-arvoisuutta niin kuin iskevä vallankumouksen tunnus niiden sisällön tiivistäen ilmaisee - vaan myös laajemmin maailmaa ja yhteiskuntaa. Valistukseen sisältyi olennaisena myös ensyklopedia-aate, ihmisten tietomäärän lisäämispyrkimys, oli sitten kyse vieraista maista, tieteen saavutuksista tai historiasta. Myös niin sanottu porvarillinen romaani syntyi tyydyttämään ihmisten kasvavaa lukemisen nälkää. Kirjastot, joita ilmaantui 1700-luvun puolimaista lähtien eri puolille läntistä ja pohjoista Eurooppaa sekä Pohjois-Amerikkaa, olivat tämän tietoa ja huvitusta kiihkeästi halajavan ja yhä alempiin yhteiskuntakerroksiin työntyvän lukuhimon seurauksia.
Jos lukuhimo synnytti kirjastot, niin mikä synnytti lukuhimon? Sen taustalla oli monia syitä, mutta mielestäni kaksi seikkaa nousee etualalle. Eurooppa astui 1700-luvulla aikakauteen, jolloin kokonaiset suuret väestönosat ensimmäisen kerran kokivat mahdolliseksi muuttaa maailmaa. Se oli valtaisa käänne ihmiskunnan historiassa. Meillä tätä aikaa kutsutaan osuvasti hyödyn aikakaudeksi. Hyödyn etsinnässä ei ollut pohjimmiltaan kyse niittyjen sammaloitumisesta, viljan riihikuivatuksesta taikka salpietarin valmistuksesta, vaikka kaikista näistä aiheista ja vielä sadoista muista vastaavista myös ajan pappismiehet kirjoittivat kirjoja ja pitivät uuvuttavia sunnuntaisaarnoja. Kyse oli viime kädessä siitä, että ihminen ei enää nöyrästi alistunut luonnon- tai vanhatestamentillisten jumalvoimien armoille taikka itsevaltaisen ruhtinashallinnon mielivallan alle. Hänet täytti uudistushalu, usko tavallisen ihmisen mahdollisuuksiin hankkia varallisuutta, tietoa ja poliittista vaikutusvaltaa ja määrätä niiden avulla omaa tulevaisuuttaan ja valtionkin muuttumista. Lyhyesti sanoen ihminen oli matkalla paitsi luonnon herraksi myös oman onnensa sepäksi aivan toisessa mitassa kuin koskaan aikaisemmin.
Näin tulemme kysymykseen siitä, miksi ensimmäinen kirjasto yleni juuri Vaasassa. Miksei esimerkiksi Helsingissä, Viipurissa tai etenkin Turussa, jotka kaikki olivat verrattomasti suurempia kaupunkeja kuin Vaasa ja sijaitsivat lisäksi lähempänä niin Manner-Eurooppaa ylipäätään kuin pohjoisia metropoleja Tukholmaa ja Pietaria? Minkä vuoksi Euroopasta tunkeva kirjastoaate ohitti Suomen eteläiset ja lounaiset keskukset ja tavoitti ensimmäisenä pohjoisen Vaasan. Oliko kyse loppujen lopuksi pelkästä ja puhtaasta sattumasta eikä mistään sen kummemmasta?
Ei, sattumasta ei ollut todistettavasti kyse. Kokkola seurasi Vaasan esimerkkiä heti Turun jälkeen vuonna 1800, Tornio vuosina 1808-1809 ja piskuinen Uusikaarlepyykin sijoittui seitsemännelle sijalle monta vuotta ennen Helsinkiä, joka sai kirjastonsa vuonna 1819. Tosiasia on, että varhaisen kirjastotoiminnan selkeä painopiste sijoittui pitkään Pohjanmaan rannikkokaupunkeihin, eikä vain kaupunkeihin. Vielä ymmärrettävämmäksi Vaasan kärkisija kirjastohistoriassa käy, kun huomio kiinnitetään ympäröivään maaseutuun. Vaasan lähipitäjissä esiintyi "Kirjasosieteetin" nimellä kulkeva lukupiiri jo 1760-luvulla. Kyseiseen lukupiiriin liittyi pappeja ja säätyläisiä - eritoten maanmittareita. Asianomaiset hankkivat uusia teoksia ja luovuttivat niitä piirin jäsenten luettavaksi. Kierrätyksessä kulki historiaa ja maantiedettä, taloutta ja valtio-oppia käsitteleviä kirjoja sekä erityisen runsaasti matkakertomuksia, tuon ajan suurta suosikkiluettavaa.
Lukuharrastuksen juuret voidaan kuitenkin ulottaa vielä tätäkin syvemmälle ajan pohjalaiseen yhteiskuntaan, jos ja kun huomioon otetaan uskonnollinen elämänalue, joka sekin havahtui ja pakotti ihmisen omakohtaisesti ottamaan kantaa uskon peruskysymyksiin. Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla toimi 1700-luvun lopulla ja seuraavan vuosisadan alussa merkillinen uskonnollisten mystikkojen ryhmä. Ryhmään kuului hengellisesti ja kulttuurisesti valistuneita maallikkoja, käsityöläisiä ja talonpoikia, keskuksenaan Lohtaja, Toholampi ja ennen muuta Vähänkyrön Merikaarron kylä. Mystikot kykenivät jäljentämään käsikirjoituksia ja kirjeitä ja jopa kääntämään - niin hämmästyttävää kuin se onkin - ruotsalaista ja saksalaista uskonnollista kirjallisuutta suomeksi. On perustellusti arveltu, ettei sen ajan sensuuri olisi sallinut näistä kirjoista useimpien julkaisemista, ei ainakaan missään tapauksessa suomen kielellä. Joukossa on sitä paitsi joitakin ei-uskonnollisiakin aiheita kuten maantietoa ja matkakuvauksia käsitteleviä käsikirjoituksia. Merkille pantavaa on myös, että käsikirjoituksia lainattiin paitsi ryhmän jäsenille myös ulkopuolisille.
Näin monipuolisesti muokkautuneeseen maaperään tunki sitten se kirjastoaate, joka synnytti Vaasan kirjaston. Tapahtuma oli vain yksi osoitus jo muutenkin ilmenneestä ja monia muotoja saaneesta kirjallisesta toiminnasta. Sattumalla ei ensimmäisen kirjaston syntymistä juuri Vaasaan tarvitse todellakaan selittää.
Jollei sattumalla, niin milläs sitten? Mitkä tekijät piilevät Pohjanmaan, so. erityisesti Vaasan - Kokkolan seudun kirjallisen aktiviteetin taustalla? Vastaaminen tähän olennaiseen kysymykseen on syytä aloittaa viittaamalla Kokkolan kirjastoon, joka sai perustamiskirjansa kuusi vuotta Vaasan kirjastoa myöhemmin: Vuonna 1800. Sen ensimmäisenä allekirjoittajana esiintyy Kokkolan kuulu kirkkoherra Anders Chydenius. Ja kukapa, jollei hän. Hänen osuutensa perustamisessa oli niin keskeinen, että Kokkolan kirjastoa kutsuttiinkin pitkään Chydenius-kirjastoksi. Menettely oli hyvin perusteltua jo senkin vuoksi, että Anders Chydenius oli tehnyt enemmän kuin kukaan toinen aikalaisistaan sen eteen, että kirjastoaatteen kaltaiset virtaukset saattoivat ylipäätään esteettä edetä ja toteutua. Vuonna 1766 säädettiin Ruotsiin painovapaus, jonka puolesta juuri Anders Chydenius oli ankarimmin taistellut. Vaikka painovapaudesta sitten kustavilaisena aikana uudelleen tingittiin ja sensuuri otettiin rajoitettuna käyttöön, antoi painovapaus kuitenkin ratkaisevan sysäyksen sekä sanomalehdistön kehittymiselle että kirjallisuuden kasvulle ja hyväksi käytölle niin Ruotsissa kuin Suomessakin.
Mutta miksi Anders Chydeniuksen kaltainen pappismies sitten taisteli Sananvapauden puolesta? Sen takia, että hän taisteli ylipäätään yhteiskunnallisen ja taloudellisen vapauden puolesta. Eikä hän - mikä on tässä yhteydessä erityisen merkille pantavaa -tehnyt sitä suinkaan yksistään sen vuoksi, että hän oli syvällisesti perehtynyt valistusaatteisiin. Hän nimittäin ensimmäisenä maailmassa meni pidemmälle kuin valistusfilosofit. Hän vaati vapaan taloudellisen yritteliäisyyden sallimista ja merkantilismin nimellä tapahtuvan valtion holhouksen lopettamista. Siihen hänellä taas oli kouriintuntuva syy. Hänet oli valittu valtiopäiville Pohjanlahden rantakaupunkien edustajana hankkimaan näille vapaa kauppaoikeus ja irrottamaan ne Tukholman ja osin Suomen Turunkin porvareitten kontrollista. Myös tämän päätavoitteensa Anders Chydenius saatteli vuonna 1766 myönteiseen lopputulokseen.
Näin tulemme yhtälön ratkaisuun. Historiallinen Pohjanmaa edusti 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa Suomen kehittyneintä aluetta. Sen telakoilla rakennettiin valtamerilaivoja ja sen satamien kautta virtasi Pohjanmaan vaurauden perusta - sen mäntymetsien vuodattama musta kulta: terva - maailman markkinoille. Vauraimmat kaupunkiporvarit löytyivät vuoden 1800 omaisuusveroluettelossa - ei suinkaan Turusta, Helsingistä taikka Viipurista vaan - Vaasasta ja Kokkolasta. Suomen taloudelliset kasvot olivat, siteeratakseni vallitsevaa taloushistorian tiivistystä, kääntyneet länteen eivät etelään. Lyhyesti sanoen Pohjanmaalla oli siirrytty jotakuinkin vapaaseen markkinatalouteen, kun valtakunnan poliittinen johto vaali vielä valtiojohtoista merkantilismia taloudellisen ajattelunsa pääkehikkona.
Tällaisella asiaintilalla oli vaikutuksensa siihen, että isojako, joka saattoi yksityisen maanomistuksen - vapaan yrittäjyyden perusehdon - vallitsevaksi maaseudulla, aloitettiin Etelä-Pohjanmaalta 1757. Isojako toi seudulle maanmittarit, jotka ensimmäiseksi selvittivät jakoalueittensa olot laatimalla ns. pitäjänkuvaukset kohteistaan. Näillä miehillä oli tarve sekä hankkia tietoa ympäröivästä maailmasta että jakaa tietoa kansalle. Mutta sama perustarve oli myös alueen papeilla ja virkamiehistöllä yleensäkin. He eivät halunneet vain lisätä virkatalojensa tuottoa, vaan he tahtoivat myös kasvattaa varallisuutta ja hyvinvointia ja yleistä tietämystasoa niillä alueilla, jotka kuuluivat heidän virkapiiriinsä. Sellainen helpotti heidän virkatehtäviään. Kuitenkaan syvällisemmin katsoen ei ollut kyse yksittäisistä kouriintuntuvista tavoitteista. Perimmältään oli kyse siitä, että markkinatalous, vaikka alkeellinenkin, oli tuonut ihmisille ja iskostanut heidän ajatusmaailmaansa tulevaisuuden, so. tavoitteen, jota kohden omin voimin pyrkiä. Se viime kädessä synnytti heissä kiinnostuksen sekä saatavilla olevaan tietoon että ylipäätään ympäröivään maailmaan - sen laatuun, sen ihmiskohtaloihin, sen tuntemattomiin kulttuureihin.
Päädymme pienen katsauksemme lujaan ytimeen, nimittäin kysymykseen siitä, mitä kirjasto merkitsi silloin ja mitä kirjasto merkitsee nyt ihmisille ja yhteiskunnalle. Vapaa eteenpäin pyrkivä yksilö, yhteisö ja yhteiskunta tarvitsevat vapaata kirjastolaitosta. Ne käyttävät sitä tiedon aittana ja kokemuksen varastona pyrkiessään itsensä huvittamiseen ja kehittämiseen taikka olojen muuttamiseen paremmin ihmisten tarpeita vastaavaksi. Kirjastolaitoksen merkitystä yhteiskunnan uudistajana mitoittavat ja havainnollistavat konkreettisimmin ne toimet, joilla sen vaikutusta on eri aikoina koetettu ehkäistä ja tukahduttaa. Aina silloin, kun valta on kasautunut harvojen käsiin, on kaikkein ensimmäiseksi kajottu rajoittavin toimenpitein sekä kirjojen tuottamiseen että niiden saatavuuteen. Sensuuritoimin ja muin rajoituksin ja jopa joskus kirjarovioinkin on tuettu keskitettyä valtaa. Rajoitusten negatiiviset seuraukset ovat tulleet ja tulevat edelleenkin esille aina, valitettavasti myös osaltansa silloin, jos vaikka vain pelkän säästäväisyyden nimissä asetetaan kirjastoille ja kirjojen saatavuudelle kohtuuttomia esteitä. Nekin kostautuvat eivätkä vain koskien tätä päivää. Paitsi että ne kaventavat ja yksipuolistavat arkista jokapäiväistä vaellustamme, ne myös - mikä pahinta - leikkaavat tulevaisuutta, jota koskevat odotukset antavat meille terveen elämäntoivon taikka ottavat sen meiltä pois.
Artikkelin kirjoittaja on historian professori